Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus (27.1.2015)

Kaiken kaikkiaan kasvatuksen ja opetuksen kentällä QR-koodeja sekä Aurasma- ohjelmaa on mahdollista käyttää useiden erilaisten opetusmenetelmien parina tai jopa ihan omana menetelmänään. Ne ja monet muut nykyiset sovellukset voidaan luoda juuri sillä tavoin sekä siihen tarkoitukseen kun itse haluaa. Seuraavaksi pohdin tieto- sekä viestintätekniikan opetuskäytön nykyisyyttä, mutta myös mahdollista tulevaa varhaiskasvatuksen näkökulmasta.

Eanariina Hämäläinen kertoo blogissaan Ideaoppi, että: ”Jotta tvt:n oppimiskäyttö olisi mielekästä, täytyy kehitellä ja käyttää työtapoja, jotka vievät oppilaan huomion pois somessa haahuilusta ja laittavat hänet itse toimimaan oman oppimisensa eteen.” Pääasiana siis tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä on, että toiminta on tarkoituksenmukaista. Uusia syntyneitä sukupolvia nimitetään diginatiiveiksi, koska heille tietotekniikan ja viestintätekniikan käyttö kuuluu jokapäiväiseen elämiseen konkreettisen kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen kanssa. Suurin haaste opetukselle on aina varmasti ollut sukupolvien muutokset ja yhteiskunnan jatkuva kehittyminen sekä sen kehityksen ”perässä pysyminen”. Miten me ei-diginatiivit osaamme opettaa mielekkäillä tavoilla diginatiiveja saadaksemme parhaan mahdollisen kasvun ja oppimisen mahdollisuudet jokaiselle lapselle.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa on pohdittu, millainen on tulevaisuuden opettaja. Vaikka heidän visionsa käsittelee opettajuutta korkeakoulutuksen tasolla, ovat sen piirteet ulotettavissa opettajuuteen ihan varhaiskasvatuksesta lähtien. Opettajan ominaisuuksiksi visioitiin toimiminen avoimissa ympäristöissä, menetelmien kehittäminen, teknologian soveltaminen, oppimisen johtaminen, oman työn tutkiminen sekä omien rajojen tunnistaminen, aikansa seuraaminen ja tulevaisuuden ennakointi sekä verkostoituminen. Varhaiskasvatuksessa näistä asioista moni ovat jo olemassa varhaiskasvattajan ammatillisuutta pohtiessa. Lastentarhanopettaja työskentelee moniammatillisessa tiimissä lastenhoitajien ja mahdollisesti avustajan kanssa. Lisäksi hän on jatkuvasti yhteydessä toisten tiimien jäseniin ja omaan päiväkodin johtajaan. Pedagogian tiimoilta lastentarhaopettajat tekevät yhteistyötä myös erityislastentarhaopettajien kanssa, jotka nykyisin ovat usein kiertävissä tehtävissä useissa varhaiskasvatusyksiköissä. Varhaiskasvattajan ammatillisuuteen kuuluu lasten toiminnan havainnoinnin kanssa oman toiminnan reflektointi, jota voidaan sanoa myös oman työn tutkimiseksi ja sitä kautta myös omia rajojaan on mahdollista tunnistaa ja itseään kehittää. Suurimmat haasteet on aikansa seuraaminen ja tulevaisuuden ennakointi, sillä arjessa kuule usein olevan kiire ja oman itsen kehittäminen näin ollen tuntuu jäävän työajan ulkopuolelle. Varhaiskasvatusta tulee luoda entistä avoimemmaksi varsinkin pedagogian suhteen. Pedagoginen kehittäminen mahdollistuu, kun toimintamalleista puhutaan ja hyväksi todettuja tapoja jaetaan ja edelleen kehitetään. Avoimuus on myös oltava lasta sekä perhettä kohtaan, jolloin päiväkotia ei nähdä omana suljettuna yksikkönään, vaan pedagogia ja arjen toiminnot ovat kaikille tiedossa ja perusteltavissa sekä ne voidaan mahdollistaa myös oman huoneen ulkopuolella.

Varhaiskasvatuksessa on teknologian oltava erilaista kun esimerkiksi peruskoulussa. Lasten hienomotoriikka ei ole vielä täysin hallinnassa ja vauhtia sekä vahinkoja sattuu enemmän. Pohdimme kuitenkin luennolla Matleena Laakson esittelemien tulevaisuuden näkymien jälkeen esimerkiksi sitä, kuinka helppo on pienen lapsen kosketella esimerkiksi tablet-tietokoneen näyttöä verraten kynästä kiinni pitämiseen ja paperille piirtämiseen. Tabletti mahdollistaisi siis käden koordinaation harjoittelua jo varhaisessa vaiheessa. Keskustelussa tuli ilmi, että varhaiskasvatukseen kaivataan paljon lisää teknologiaa. Samaan aikaan ne kenellä sitä on, eivät välttämättä käytä laitteiden koko potentiaalia tai käytä niitä ollenkaan.

Tärkeintä lopulta on siis kasvattajien ja opettajien asenteet, joiden avulla voidaan monimuotoistaa pedagogiikkaa ja lisätä teknologian käyttöä jo varhaisessa vaiheessa ilman suuria rahoitusvaatimuksia. Tämä mahdollistuu kun opettajat jakavat avoimesti tietoa  ja keskittyvät myös muiden pedagogisten ratkaisuiden rinnalla oppimisympäristön jatkuvaan uudistamiseen.

Lähteet:

Pedagogien blogeja: http://opeverkostot.wikispaces.com/Blogit

Korhonen & Ruhalahti (toim.): Oppimisen digiagentit, 2014.  https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/85417/HAMK_Oppimisen_digiagentit_ekirja.pdf?sequence=1

 Luento 27.1.2015,Matleena Laakso: Tvt:n opetuskäytön nykyisyys ja tulevaisuus

22.1.2015

Sari Yrjänäisen luennon alussa pyydettiin pohtimaan omia ennakko-oletuksia liittyen tietokonepelien käyttöön liikunnassa. Mietin hetken ja vaikka kuinka pohdin, mieleeni ei tullut yhtäkään hyvää ideaa, miten itse käyttäisin tietokonepeliä liikunnan ohjauksessa. Hommahan menisi hetkessä vaaralliseksi, jos esimerkiksi esikouluikäiset lapset juoksisivat tabletti kourassa ympäri salia pelin antamien ohjeiden mukaisesti. Itse en ole pelannut mitään tietokonepeliä, joka olisi liikuttanut minua, ellei oteta huomioon luennollakin esille tulleita Kinect-pelejä, jotka tosin rajoittavat liikkumisen hyvin pieneen tilaan. Tällaiset pelit eivät myöskään edistä esimerkiksi tärkeiden vuorovaikutustaitojen oppimista, sillä ne keskittyvät vain yhden tai joissain tapauksissa kahden pelaajan toimintaan. En voi väittää olevani mikään tekniikan ihmelapsi, joten hieman skeptinen näkökantani saattaa johtua osaksi myös teknisestä osaamattomuudesta.

Vaikka tämän blogitekstin ei ollutkaan tarkoitus painottua esiteltyyn Valopeliin, on ihan pakko hieman kirjoittaa siitäkin. Ryhmämme mielestä Valopeli oli todella mielenkiintoinen keksintö. Pidimme hyvin merkittävänä sitä, että pelin avulla opettajalla on mahdollisuus tarkkailla lasten toimintaa. Siitä olisi siis apua varsinkin varhaiskasvatuksessa, jossa lasten havainnointi on yksi tärkeimmistä apuvälineistä toimintaa suunniteltaessa. Päiväkodissa kaikki toiminta pohjautuu lasten havainnointiin! Rinnastimme pelin myös leikillisyyteen ja pohdimme, että päiväkodissa (myös esikoulussa) toiminta on juuri tällaista leikinomaista tai pelillistä. Koulussakin olisi hyvä käyttää leikkiä opetuksen apuna. Kenties peli on parempi sana käytettäväksi koulussa, jotta lapset eivät nolostu siitä, että leikkivät. Esikouluikäinen ja ensimmäisellä luokalla oleva lapsi eivät kuitenkaan eroa kovinkaan paljon toisistaan toiminta- ja oppimistavoiltaan, joten koulumaailmaan siirtyessä olisi suotavaa, että opetustavoissakaan ei tapahtuisi suuria muutoksia. Varhaiskasvatuksessa toimintaa eheyttämällä pyritään oppimaan ja käsittelemään asioita kokonaisvaltaisesti. Myös koulussa liikuntatunnilla karhuna liikkumisen voi liittää luonnontieteisiin pohtimalla, mitä karhujen elämään muuten kuuluu. Näin kaikki koulussa opetettavat asiat liittyvät toisiinsa eivätkä ole vaikeasti muistettavaa, irrallista informaatiota.

Valopelin idea oli mielestämme hyvin keksitty, sillä siinä oli juuri sellaista tekemistä, josta lapset pitävät. Kaikki aistit olivat toiminnassa mukana! Tämä osaltaan auttaa myös oppimista. Tosin pelissä käytetty puhe ei ollut kovin sujuvan kuuloista vaan siitä tuli enemmänkin mieleen television chat-ohjelmista tuttu ”Puhuva pää”. Pidimme tärkeänä sitä, että Valopeli ei antanut lapsille suoria ohjeita vaan tarinan avulla oli yritettävä itse keksiä, mitä on tarkoitus tehdä. Jos jollain on hankaluuksia keksiä ”oikeaa” tapaa liikkua, sen kun katsoo muita lapsia tai odottaa hetken, jolloin muut kyllä auttavat pyytämättä. Liikunta tulee pelin avulla itsestään ja käskemättä, kun Pahaa varjoa juostaan karkuun. Innostuimme myös siitä ajatuksesta, että lapset voisivat tehdä Valopeli-tarinoita itse.

Luennolla nostettiin esiin näkökulma, joka käsitteli lasten muuttuvaa kehoa. On erittäin tärkeää, että kehon muuttuessa lapset saavat liikkuessa onnistumisen kokemuksia. Usein varsinkin lasten kasvaessa nopeasti pituutta, liikkuminen saattaa hetken verran olla hieman kömpelöä. On siis ihan perusteltua käyttää turvana pimeää, jossa ei tarvitse kiinnittää huomiota omiin uusiin, vieraalta tuntuviin muotoihin. Pelin avulla on mahdollista kehittää itsetuntemusta. Omastakin lapsuudestani muistan, että pimeässä oli todella hauska leikkiä. Vaikka itse tyttöjen lentopallojoukkueen valmentajana toimiessa usein pidin ”rääkki-reenejä”, joissa hengästyi ja hiki lensi, ei liikuntatunnilla aina tarvitse tulla hiki, kunhan liikkuu ja tykkää siitä! Liikunnan opetuksen ei myöskään tarvitse joka kerta olla mekaanista taitojen opettamista samanlaisella, puuduttavalla tavalla. Oikean tekniikan voi opettaa mielikuvaharjoitusten avulla esimerkiksi leikkimällä eläintä. Leikin ja tarinoiden avulla asiat jäävät paremmin mieleen, oli kyseessä lapsi tai aikuinen.

Jos digitaalisia oppimispelejä halutaan sisällyttää opetukseen, tulee niiden olla sellaisia, joita voi pelata yhdessä ja jotka auttavat lasten havainnoimisessa. Aiemmin näkemämme opetuspelit ovat olleet yleensä sellaisia, joissa luovuudelle ei ole sijaa. Tarvitaan siis uudenlaisia pelejä, joissa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia eikä vain yhtä oikeaa vastausta.

 

Lähteet

KASSP5-luento, Sari Yrjänäinen. 22.1.2015.

5.2.2015

Sähköiset oppimateriaalit toimivina oppimisympäristön elementteinä

Lancasterin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa 90 avoimelle massakurssille osallistunutta vastaajaa kertoi omasta online-massakurssiosallistumisestaan, kun opiskeluvälineinä olivat blogit ja keskustelufoorumit. Vastaajat oli jaettavissa kolmeen ryhmään: bloggaajiin, foorumien käyttäjiin ja molempien väylien käyttäjiin. vastauksissa oli viittauksia siihen, että sosiaalista mediaa käytetään enenevässä määrin yhden tietyn median sijaan kokonaisena affordanssien joukkona, vastaamaan keskenään erityyppisiä tarpeita. Blogien ja foorumien käyttäminen korreloikin tiettyjen henkilökohtaisten oppimismenetelmien kanssa: blogeja käytettiin oman persoonallisen tilan luomiseen omassa oppimisessa, hiljaisessa reflektoinnissa sekä ihmissuhteiden luomisessa muiden kanssa. Foorumeja taas käytettiin nopeassa kanssakäymisessä, ideoiden jakamisessa, avoimemmassa keskustelussa, liittyen suoremmin keskustelun alla oleviin asioihin ja niiden takana oleviin suurempiin linjoihin.

Näitäkin tuloksia voisi käyttää erilaisen opetustoiminnan suunnittelemisessa, kun laaditaan e-oppimateriaaleja. Erilaisia materiaaleja kun on tuotettu jo vuosia, mutta soveltuvan e-oppimateriaalin puute on vieläkin yksi keskeinen ongelma tietotekniikan opetuskäytön leviämisessä. Tarjolla on sisältönsä laajuudelta hyvin erilaisia e-oppimateriaalimuotoja: ne voivat olla oppimisaihioita eli harjoituksia tai simulaatioita, teemakokonaisuuksia eli tiettyyn teemaan liittyvä tekstin ja tehtävien kokonaisuus, oppimisaihiopankkeja kuten esimerkiksi matikan tehtäväpankki, kurssin osa tai koko kurssi, oheisaineisto tai opettajan aineisto. Kuitenkin, e-oppimateriaalienkin kohdalla pitäisi edetä pedagogiikka eikä teknologia edellä.

Hieman kuten Lancasterin yliopiston opiskelijat olivat käyttäneet erilaisia väyliä eri tyyppisessä opiskelutoiminnassa, e-oppimateriaaleja voidaan arvioida pedagogiselta kannalta esimerkiksi sen mukaan, mitä niin sanottua oppimisen metaforaa se tukee: onko materiaalin tarjoama oppiminen tiedonhankintaa, osallistumista vai tiedon luomista? Kun halutaan tukea oppimista tiedonhankintana ja vaikkapa ulkoa opettelemista, toiminta voi olla informaation etsintää, valikointia, opittavan asian tulkintaa, opittavan sisäistämistä. Oppimisen metaforien toisella tasolla taas oppimisella tarkoitetaan osallistumista eli oman oppimisen ja työn reflektointia ja molemminpuolista kyselyä ja kokeilua, esimerkiksi yhteisen lehden tekemisen muodossa. Viimeisellä, kolmannella tasolla oppimisella tarkoitetaan tiedon luomista. Tällöin toiminta voi olla tiedon muokkaamista ja jäsentelyä sekä uusien teorioiden ja hypoteesien yhteistä luomista. Tällaista tekemistä voi tarjota esimerkiksi uusien Wikipedia-tekstien luominen.

Laatua e-oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa ja oppimisessa –julkaisussa oppimateriaalien suunnittelija saa vinkkejä siitä, miten e-oppimateriaaleilla saadaan tuettua pedagogiikkaa: kuinka autetaan aktivoimaan aiempaa tietämystä, miten ohjataan käsitteellistä muutosta, tuetaan tavoitteellista ja tuloksellista yhteisöllisyyttä, ohjataan asiantuntijamaiseen työskentelyyn, tuetaan tietoista oppimista, itsesäätelyä ja metakognitiota, herätetään sekä tuetaan kiinnostusta ja motivaatiota, annetaan oppijan kohdata opittavan ilmiön monimutkaisuus, kuinka ilmiö esitetään monella eri tavalla ja lopuksi, kuinka e-oppimateriaalin avulla voidaan visualisoida ajattelua. Aineistossa esitellään myös, miten e-oppimateriaaleilla voidaan tukea tutkivaa oppimista, keksivää oppimista, ongelmakeskeistä oppimista ilmiöpohjaista oppimista sekä trialogista oppimista.

Kaikki Laatua e-oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa ja oppimisessa –aineiston luvut näyttävät kiinnostavilta, mutta varhaiskasvatuksen opiskelijana vilkuilin erityisesti Minna Lakkalan kirjoittamaa lukua Tutkiva oppiminen. Tutkiva oppiminen on lapsille ominainen tapa tarkastella asioita ja innostua ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi esiopetuksessa työskentely lasten kanssa tapahtuu yleensä erilaisten vaihtelevien teemojen (esimerkiksi liikenne, avaruus, viidakko) parissa, aiheisiin syventyen. Lakkalan mukaan tutkivan oppimisen perusajatuksena on saada oppijat osallistumaan yhteisölliseen tiedonluomisen prosessiin, jonka lähtökohtana ovat oppijoiden omiin ennakkokäsityksiin ja aiempiin tietoihin perustuvat aidot kysymykset käsittelyssä olevasta asiasta. Työskentely etenee juurikin syvenevänä prosessina, kysymysten asettamisesta selitysten luomisen ja hankitun tiedon kautta jaettuun asiantuntijuuteen. Opettajan tehtävänä on tietysti luoda edellytykset tutkivan oppimisen toiminnalle, tukemalla omilla ohjeistuksillaan, organisoimalla yhteistoimintaa, takaamalla lähdemateriaalit ja valmistelemalla niiden käytön. Perimmäisenä tavoitteena Lakkalan mukaan tutkivassa oppimisessa on se, että oppijat kykenevät vähitellen ottamaan itse vastuuta yhteisöllisestä tiedon luomisesta ja omaksuvat tutkivan oppimisen taitoja.

 

Eskareiden kanssa tutkiva oppiminen on tietysti vahvasti ympäristön ihmettelyä ja asioiden harjoittelua. Joskus myös tuntuu, että pikkulapset voivat olla osaamisessaan ja tekniikankin tuntemuksessa hirveän eritasoisia keskenään ja äkkiseltään on vaikeaa kuvitella, että lastentarhanopettajana tai esiopettajana osaisi käyttää opetuksessa e-oppimateriaaleja mielekkäästi. Keksin kuitenkin esiopetustyössäoppimisessa käyttää Internetiä lapsiryhmän avaruus-teeman tarkastelussa. Lapset olivat jo virittäytyneet aiheeseen kuuntelemalla opettajan lukemana Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjan.  He saivat esiopetuksen aamupiirissä kysellä aiheeseen liittyviä asioita ja kirjasin kysymykset seinällä olevalle kartongille. Kysymyksiä tuli jonkin verran ja loppuharjoittelun ajan kävimme aina yhden kysyjän kanssa vapaan leikin aikana tietokoneella etsimässä kysymykseen vastausta. Olin tietysti käynyt jo ennalta katsomassa, millaista tietoa esimerkiksi Plutosta, astronauttien ruuasta tai maailmankaikkeuden iästä löytyy. Jokaisessa aamupiirissä lapset saivat sitten esitellä löytämänsä vastauksen muille ryhmän lapsille. Olin kirjoittanut itsekin asioita muistiin, mutta lasten oma muisti oli tosi hyvä omaan kysymykseen liittyvissä asioissa. Tämä harjoitus saattaa kuulostaa jonkun kriitikon mielestä aika kuivalta ja jollainlailla turhalta lasten istuttamiselta tietokoneen ääressä, mutta eskarit muistivat oman kysymyksensä vielä pitkään ja olivat silmin nähden otettuja siitä, että heidän kysymyksensä kuultiin ja niille lähdettiin tutkimaan vastausta!

 

Lähteet:

Liisa Ilomäki (toim.). 2012. Laatua e-oppimateriaaleihin.File

Vesa Korhonen: Sähköiset oppimateriaalit oppimisympäristön elementteinä

http://eprints.port.ac.uk/5606/

http://eprints.port.ac.uk/5606/1/Blogs_and_Forums_as_Communication_Tools_in_a_MOOC.pdf

KASSP5-luento, Vesa Korhonen. 15.1.2015

http://tampub.uta.fi/handle/10024/82481

20.1.2015

Tiistain luennolla tutustuimme Päivi Svärdin johdattamana MOOC-oppimisjärjestelmään. Kyse on Massive Online Open Course sanoista muodostuvasta lyhenteestä. MOOC mahdollistaa laajojen opiskelijamassojen tasavertaisen ja ilmaisen opiskelun julkisia verkkopalveluita hyödyntäen. Tämä takaa opiskelun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Osallistumisen kynnys MOOC-opintoihin on matala sillä kurssin voi milloin tahansa keskeyttää ilman sanktioita.

Järjestäjätahona MOOC:lle voi olla korkeakoulu, yritys tai jokin yleishyödyllinen organisaatio. MOOC:sta hyötyvät kaikki ammattitaitoaan kehittävät, harrastusta tai vertaistukea etsivät sekä verkostoitumaan pyrkivät eikä kurssien suorittaminen vaadi virallista opiskelijastatusta.

MOOC oli ryhmällemme vieras asia, vaikka verkko-oppimista onkin kuulunut yliopisto-opintoihin. Sen sijaan harvemmin koko kurssia on ollut mahdollista suorittaa verkossa ja kontaktiopetus nähdään usein motivoivammaksi ja sitoutuneisuutta edistäväksi kurssimuodoksi. Ryhmämme piti tärkeänä MOOC:n mahdollistamaa sosiaalisesti oikeudenmukaista opiskelua. Lisäksi puhuimme itseoppineisuuden merkityksestä ja sen arvostuksen lisääntymisestä etenkin työelämässä. Itseoppineisuus korostuu formaalin koulutuksen kallistuessa.

 

MOOC tarjoaa loputtomasti aiheita eri tieteenaloilta. Kursseihin tutustuminen saattaisi olla hyödyksi esimerkiksi niille, jotka ovat epävarmoja siitä miten haluaisivat opintojaan suunnata. MOOC:n avulla voisi siis kartoittaa ja tarkastaa omia mielenkiinnon kohteitaan. Meitä tosin mietitytti, miten MOOC-opintoja olisi mahdollista hyväksilukea esimerkiksi nykyiseen tutkintoomme. Tällä hetkellä eurooppalaista yliopistojen kurssien pitäisi opintopistemäärältään olla yhteneväiset, mutta MOOC:ssa tarjonta ulottuu Amerikkaan ja Aasiaan saakka.

Tutustuimme Virginian yliopiston tarjoamaan MOOC-kurssiin nimeltä Effectice Classroom Interaction: Supporting Young Children’s Development. Kurssin ovat laatineet viisi ylipiston opettajaa, joiden tarkemmat esittelyt on saatavilla kurssialustalta. Kurssia voidaan pitää soveltuvana kaikille lasten emotionaalisesta kasvusta ja kehityksestä kiinnostuneille. Kurssin kuvauksessa sitä suositellaan erityisesti esikoulussa työskenteleville henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa ammattitaitoaan. Kurssin on suoritettavissa neljässä viikossa ja jokaisen viikon ohjelma on kuvattu kattavasti. Ensimmäisellä viikolla tehdään tarkempi katsaus kurssiin ja kerrotaan sen pääfokuksesta eli tunnekasvatuksesta. Toisella viikolla opiskelija saa esimerkkejä erilaisista opettajista ja vapaavalintaisia läksyjä, joihin liittyy video. Kolmannella viikolla analysoidaan videoituja luokkahuonetilanteita ja halutessaan voi videoida myös omaa opetustaan myöhempää analyysia varten. Viimeisellä viikolla kootaan opittua ja osallistutaan oppimistesteihin.


Koimme kurssin esittelyn hyvin kattavaksi ja koulutussuuntamme kannalta mielenkiintoiseksi. Kurssitiedoissa oli arvioitu myös kurssin suorittamiseen kuluva aika, mikä on iso etu esimerkiksi kurssia työnsä ohessa suorittavalle.

Tervetuloa kurssin blogiin

Tämä blogi toimii osana kirjoittajien kasvatustieteiden opintojen kurssia, jossa tarkoituksena on tutustua ja tarkastella erilaisiin muuttuviin oppimisympäristöihin liittyviin aiheisiin. Kurssin ensimmäisellä luennolla lähdimme liikkeelle tutustumalla erilaisiin oppimisympäristöihin liittyviin teorioihin, joten ensimmäinen aihe keskittyykin kuvaamaan tätä teoriapohjaa.

 

Oppimisympäristöjen roolia korostavat oppimisteoriat voidaan karkeasti jaotella kahteen päteemaan: behavioristiseen ja kognitiiviseen oppimisteoriaan. Behavioristisessa oppimisteoriassa korostetaan ympäristöstä saatavien ärsykkeiden roolia halutun oppimistuloksen aikaansaamisessa. Tällöin opetuksessa keskitytään opettajan toimintaan, sopivien ärsykkeiden jakamiseen sekä tulosten arviointiin ulkoisesti havaitun käyttäytymisen perusteella ja painotetaan oppijan muistin, havaintojen, tiedon prosessoinnin sekä eri aistien merkitystä oppimiselle. Kognitiivinen oppimisteoria taas määrittelee oppimisen oppijan omasta aktiivisuudesta lähteväksi tarkoituksenmukaiseksi toiminnaksi, joka perustuu todellisuuden sekä oppijan väliselle vuorovaikutukselle. Kognitiivisen oppimisteorian mukaan oppiminen johtaa onnistuessaan käyttäytymistä ohjaavien sisäisten mallien konstruktioihin.

 

Ekologinen havaintoteoria

Oppimisympäristökeskustelussa viitataan usein Gibsonin ekologiseen havaintoteoriaan, jonka mukaan erilaiset ympäristöt ja niiden ominaisuudet toimivat erilaisten toimintojen sallijoina ja mahdollistajina. Mahdollistajat, eli affordanssit koskevat ulkoisen ympäristön erilaisia piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat käynnistämässä toimintaa. Esimerkiksi lasten toimintaympäristöjä voidaan arvioida affordanssin käsitteen avulla tarkastelemalla ominaisuuksia, jotka mahdollistavat tai estävät leikkimistä. Luokassa työskennellessä voi samalle tietotekniselle sovellukselle muodostua erilaisia käyttötarkoituksia tai se voi toimijasta riippuen jäädä kokonaan käyttämättä. Vasta opettajan ammattitaito, näkemys sekä valinnat määrittävät oppimisympäristöjen tarjoamat mahdolliset käyttötavat. Ekologinen havaintoteoria haastaa perinteisen opettajajohtoisen työskentelyn ja vaatii oppilaiden erilaisten lahjakkuuksien ja oppimistyylien huomioimista.

Konstruktivistinen havaintoteoria ja tiedon prosessointi

Ympäristön ja oppimisen välisessä suhteessa on keskeistä se, kuinka ympäristössä olemassa oleva tieto toimii yksilön oppimisen tukena. Oppimisessa on käytännössä kyse siitä, millä tavoin ihminen prosessoi, eli valikoi, havaitsee, tulkitsee ja muistaa, ympäristöstä saatavaa tietoa ja muokkaa sitä edelleen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että erilaisten oppimisympäristöjen tulisi tarjota toiminnallisia tehtäviä, joiden avulla opiskelijan on mahdollista työstää ympäristön tarjoamaa tietoa. Konstruktivistisen havaintoteorian mukaan ihminen konstruoi maailmankuvansa ympäristöstä saatavasta informaatiosta, joka yhdistetään aiemmin talletettuun tietoon ja asiayhteyteen. Kaikissa havainnoissamme on siis mukana omaa historiaamme ja tietoamme. Oppimisympäristöä suunnitellessa tulisi huomioida oppijan aiemmat käsitykset ja kokemukset, sillä ne ohjaavat ympäristöön suuntautuvaa tiedonhankintaa ja sen avulla tukea tarkkaavaisuuden suuntaamista, tiedon mielekästä järjestämistä muistiin, tietoa koskevan ymmärryksen kehittymistä sekä tukea muistista palauttamista.

 

Konstruktivistinen ja sosiokulttuurinen oppimiskäsitys

Oppimisympäristöjen rakenteita on viime aikoina ohjannut sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys oppimisessa. Sosiokulttuurinen oppimiskäsitys perustuu Vygotskyn teoriaan ja lähikehityksen vyöhykkeisiin. Teoriassa korostetaan tiedonrakentamisen sosiaalista luonnetta ja välineiden sekä kulttuurisen ympäristön välittävää roolia tiedonrakentamisessa. Oppiminen tapahtuu sosiaalisessa ympäristössä, jossa yksilö tai ryhmä auttaa toista yksilöä oppimaan. Oppimisympäristön tulisi sisältää mahdollisuuksia erilaisiin tukemisen ja kielellisen vuorovaikutuksen tilanteisiin sekä sallia sosiaalisen vuorovaikutuksen eri muodot.

 

Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisessa sosiokulttuurisessa suuntauksessa ovat oppimisen kannalta keskeisiä ryhmät ja sosiaalinen vuorovaikutus. Oppimisympäristöihin tulisi kehittää ryhmä- ja tiimityötä sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen pohjautuvia opetusmenetelmiä. Tähän liittyy myös käsite jaetusta asiantuntijuudesta sekä tutkivan oppimisen malli, joiden hyödyntäminen koulumaailmassa asettaa oppijat aktiivisiksi tutkijoiksi perinteisen tiedon vastaanottajan roolin sijaan. Erilaisten oppimateriaalien ja oppikirjojen rooli kulttuurin välittäjänä on ollut perinteisissä oppimisympäristöissä vahva ja ne ovat myös osaltaan tukeneet yksilön oppimista. Tutkivaan oppimiseen pohjautuva oppimisympäristö tukee asiantuntijuuden jakamista sekä tiedon yhteistä prosessointia ja sen käytössä olevina apuvälineinä toimivat usein tieto-ja viestintätekniikka sekä verkko-oppimisalustat. Kun oppijana on yksilön sijaan koko yksikkö tai yhteisö, voidaan puhua tiimien, organisaatioiden ja yhteisöjen tasolla tapahtuvasta oppimisesta. Tähän liittyy mm. kollektiivinen oppiminen muutoksia kohdatessa, jolloin uuden tiedon omaksumisen ohella keskeisenä ovat organisaatiossa vallitsevien toimintatapojen tutkiminen sekä uusien toimintatapojen kehittäminen ja kokeileminen.

 

Moderni oppimiskäsitys ja sitä tukevat oppimisympäristöt

Modernin oppimiskäsityksen näkökulmasta oppiminen on prosessi, joka pyrkii todellisuuden ymmärtämiseen aktiivisen tiedon rakentamisen kautta. Keskeistä on oppijan ja opittavan asian välinen vuorovaikutus, mikä korostaa tämän vuorovaikutuksen mahdollistavan oppimisympäristön merkitystä, sekä tiedon aktiivinen rakentaminen. Opetuksen tarkoituksena on tarjota tietoa oppijan ulottuville ja ohjata sen omaksumistyöskentelyä. Opittavan asian syvällisempi ymmärtäminen vaatii opetuksellista näkemystä sekä oppimisympäristön kokonaissuunnittelua. Oppimisympäristössä tulisi olla läsnä ja oppimisen kohteena kaikki tiedon lajit ja elementit, kuten esim. tiedon ymmärtämiseen ja soveltamiseen tarvittava informaatio erilaisista menettelytavoista ja ongelmanratkaisusta.

 

Informaatiotäyteisessä yhteiskunnassa selvitytyminen vaatii oppilailta ongelmanratkaisu- ja vastuunottokykyä sekä mahdollisuuksia tehdä demokraattisia valintoja. Itse tekeminen sekä erilaiset prosessit edellyttävät oppimisympärisöltä joustavuutta, muunneltavuutta sekä tilojen muokkautuvuutta. Oppimista tukevien ympäristöjen tulisi siis mahdollistaa erilaiset toiminnot käyttäjän taidoista riippuen, ohjata oppijaa, tukea sosiaalista vuorovaikutusta, suunnata tarkkaavaisuutta, huomioida oppijan kehitystaso, tukea oppijaa pääsemään tasolle, johon oppija ei yksin pääsisi ja tarjota ajattelun tukivälineitä tukien mm. muistamista.


Tältä pohjalta jatkamme erilaisiin oppimisympäristöihin perehtymistä sekä kurssilla käsiteltäviin aiheisiin tutustumista kurssin teemojen ja tehtävien mukaisesti.

Tästä se alkaa

Tässä se nyt on. Meidän kaikkien ensimmäinen blogi. Kirjoitamme siis pohtivia oppimispäiväkirjatekstejä muuttuvista oppimisympäristöistä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta. 🙂